2.10.2012

Syksyn retket, reissut ja muut menot ja meiningit!

Tällä hetkellä syksyn suunnitelmissa on mm. 18.10 torstaina syyslomaretki Lempäälän Ideaparkiin sekä Funparkiin yhdessä Paattisten nuorisotilan kanssa. Retken ikäraja on 10-vuotta.
Ajatuksena olisi, että nuoremmat pääsevät hauskalle reissulle Funparkin sisähuvipuistomaailmaan ja isommat voivat osallistua retkeen lähtemällä  shoppailemaan suureen Ideaparkiin. Emme toki estele jos isommatkin haluavat osallistua Funparkin rientoihin. :)

Retkelle mahtuu 35 ensimmäisenä ilmoittautunutta, ilmoittautumiskaavakkeita saa nuorisotilalta. Osallistujilla tulee olla nuorisokortti!
Hintaa tulee Funparkkaajille 15€/hlö (sis. matkat + ranneke) ja 6€/hlö shoppailijoille (sis. bussikulut).

Syysloman perjantaina 19.10 on suunnitelmissa leffapäivä. Tällöin nuorisotila olisi suljettu, mutta elokuviin mentäisi alakouluikäisten kanssa päivänäytökseen ja isompien kanssa iltanäytökseen. Pienten kanssa suunnitelmana uusin Step Up-elokuva joka saa ensi-iltansa viikkoa aiemmin! Isommat voivat vielä ehdotella leffa-antia.

Syysloman sunnuntaina 21.10 nuorisotila on avoinna normaalisti!


Muita nuorilta tulleita ideoita/suunnitelmia on tällä hetkellä mm. Halloween yönuokkari yli 13-vuotiaille (2.-3.11), tyttöjenilta alakouluikäisille, laskettelureissu tammi-helmikuussa sekä tietysti nuokkarin pikkujoulut.
Tätä vuotta on kuitenkin vielä 3kk jäljellä, joten aikaahan riittää. Tulkaa siis ehdottelemaan omia ideoitanne nuokkarin toimintaan sekä retkiehdotuksia. Kaikki ideat voi esittää, katsotaan mitä niistä voidaan toteuttaa :)

Syksy 2012 - aukioloajat

Syksy 2012 on tuonut Moision nuorisotilalle hieman muutoksentuulia. Mm. työntekijöissä tapahtuu lähiaikoina pieniä muutoksia ja lisäksi olemme aloittaneet yhteistyön Yli-Maarian seurakuntatalon kanssa. Keväällä aloitettu tyttökerho Moision alakoululla on jatkanut nyt syksyllä toimintaansa muutamien uusienkin osallistujien voimin.

Yksi suurista muutoksista Turun nuorisotaloilla on uusi seutukunnallinen nuorisokortti. Kortilla pääset nykyään halutessasi mm. Ruskon ja Nousiaisten nuorisotiloille. Nuorisokortin ikärajaa on myös nostettu, uusi ikäraja on 9-18-vuotiaille. Jokaisen talolla kävijän ja toimintaan osallistuvan on hankittava uusi kortti, kortti on maksuton. Lisätiedot täältä:  Seutukunnallinen nuorisokortti


Nuorisotila on avoinna seuraavanlaisesti:

Ma: 17.00-21.00 nuokkari avoin kaikenikäisille

Ti: Suljettu

Ke: 15.00-17.00 Yli-Maarian srk-talolla alakoululaisten mestassa avoimet ovet joka keskiviikko 7-12-vuotiaille. Meidät löytää myös täältä!

      17.00-19.00 nuokkari avoin vain alakouluikäisille
      19.00-21.00 yli 13-vuotiaille

To: 15.00-16.30 Tyttökerho Moision alakoulun tiloissa 4.-6.-luokkalaisille (kerho täynnä!)

      17.00-21.00 nuokkari avoin kaikenikäisille

Pe: 17.00-22.00 nuokkari avoin kaikenikäisille (parillisilla viikoilla)

La: Suljettu

Su: 13.30-20.30 nuokkari avoin kaikenikäisille (parittomina viikkoina)

Alakouluikäisten kotiinlähtöaika on aina klo 19.00.
Kaikenlaisista muutoksista aikatauluissa tai erikoisohjelmista tiedotamme nuorisotilalla/talon ovessa sekä facebook -sivullamme. Myös täältä löydät lisäinffoja!

Sesonkitöiden rekrytointitapahtuma to 25.10 klo 13-15

Syksyn ja talven sesonkityöntekijöiden rekrytointi on käynnissä ja nopeimmat nappaavat parhaat paikat.

Työnantajat ovat kiinnostuneita kaikista aktiivisista työnhakijoista, eli vaikka sinulla ei vielä ole ammatilllista osaamista, tule paikan päälle.Työnhaussa oikea asenne ratkaisee.
Opiskelijoille tapahtuma on oiva tilaisuus löytää keikkatöitä opintojen oheen.
Jos Sinulla on ammatillinen tutkinto, olet sitten vastavalmistunut tai pitkän linjan osaaja, nyt Sinulla on tilaisuus esittäytyä työnantajille ja keskustella myös muista tarjolla olevista työmahdollisuuksista.

Alanvaihtajat huom!  Moni työnantaja etsii tulevia osaajia koulutettavaksi siivousalalle. Työtehtävät ovat monipuolisia ja  työllistymisnäkymät ovat erinomaiset.

Haussa nyt mm:
kokkeja, tarjoilijoita saliapulaisia, keittiötyöntekijöitä, tiskareita, kahvilatyöntekijöitä, blokkareita, myymäläkassoja, palvelutiskimyyjiä, päivittäis- ja erikoistavarakaupan myyjiä, hyllyttäjiä, pakkaajia, inventoijia, puhelinasiakaspalvelijoita, siivoojia, kiinteistöhuollon työntekijöitä, kirvesmiehiä ja rakennusapumiehiä (rakennustöissä vaaditaan työturvakortti) varastotyöntekijöitä, pakkaajia, rengasasentajia, hitsareita, koneistajia, teollisuuden työntekijöitä, vartijoita (vartijakortti vaaditaan).


Työnantajat ovat  tavattavissa klo 13:00 - 15:00

Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy
Staffpoint Oy
HRV-palvelut
Opteam Oy
enjoy - Extremely Nice Job Oy
ISS Palvelut Oy
Joblink Oy
Astrum HR Oy
Studentwork Sharper Oy 



 http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=389356&nodeid=18230#.UGlzpHXmMsQ.facebook