29.4.2009
Nuorten turvallisuutta vaalitaan vappuna.
Turku operaatiossa nuoriso- ja vapaaehtoistyöntekijät liikkuvat työpareina kaduilla, puistoalueilla sekä nuorten suosimissa kokoontumispaikoissa ja tekevät etsivää työtä. Apua annetaan nuorille, jotka eivät esimerkiksi päihtyneinä pysty huolehtimaan itsestään. Nuoret viedään tarvittaessa selviämisasemalle tai ensiapupoliklinikalle.
Toiminnan tavoitteena on kattaa alkuillasta erityisesti Kupittaan alue. Myöhemmin illalla partiot siirtyvät tarpeen mukaan mm. keskustan puistoihin, kuten Vartiovuoren- ja Samppalinnan mäelle sekä Puolalanpuistoon. Lisäksi Aurajoessa on venepartio.
Jalkapartiot aloittavat työnsä viimeistään klo 19 ja lopettavat noin klo 02 tai myöhemmin.
Vanhemmilla on mahdollisuus tiedustella lapsensa sijainnista Nuorten selviämisasemalta puh. 2691 222.
Kaikilla työntekijöillä ja toiminnassa mukana olevissa autoissa on käytössä yhteinen Palvelu operaation tunnus, jossa on Turun linnan kuva ja kuvan päällä lukee ”Operaatio Turku.” Tunnuksen tarkoituksena on kertoa kaupunkilaisille, että toiminnan kyse on auttamisesta ja järjestäytyneestä toiminnasta.
Turun nuorisotoimi koordinoi 30.4.2009 järjestettävää perinteistä Turku operaatiota yhteistyössä useiden eri toimijoiden kanssa. Mukana ovat Lazarus- palvelu, Operaatio Saapas, SPR Turvatalo, SPR:n Turun osaston ensiapuryhmät, Turun poliisilaitos, hätäkeskus, terveydenhuolto, Meripelastusyhdistys, lastensuojelun päivystys ja TYKS.
28.4.2009
Kesäretki särkänniemeen!
Missä: Särkänniemen huvipuisto, Tampere
Milloin: Ma 1.6.2009
Lähtö: Klo. 10.00 Turku, Yliopistonkatu, Kauppatorin ylälaita, Ortodoksikirkon edestä. Paluu samaan paikkaa n. 20.00
Kenelle: 12-17 –vuotiaat
Hinta: 28,50 €. Lisäksi osallistujilla tulee olla voimassa oleva nuorisokortti 3,50€. Nuorisokortin voi ostaa etukäteen nuorisotiloilta. Retki on päihteetön!
Hintaan sisältyy: Kuljetukset, huvipuiston laitteiden ja alueen sisäänpääsymaksut ja vakuutus.
Ilmoittautuminen: Maksu suoritetaan etukäteen omalle nuorisotilalle Ma 18.5.09 mennessä lupalapun kera. Lupalappuja ja lisätietoja saat ohjaajilta.
Ilmoittautuminen on sitova.
Peruttaessa on oltava hyväksyttävä todistus poissaolosta
(esim. lääkärintodistus sairastumisesta )
Lisätiedot: Paattisten nuorisotila p. 02 -2625140
Ohjaajina: Turun Kaupungin nuoriso-ohjaajat
Järjestäjä: Turun Kaupungin nuorisoasiainkeskus
16.4.2009
Huhti-toukokuun tapahtumia.
HUHTIKUU:
Pe 17.4: Leffailta 19.00 ->
Pe 24.4: Tyttöjen ilta 17.00-22.00
To 30.4 Nuokkari kiinni (vappu)
HUOM! Sunnuntai aukiolot loppuvat (26.4)
TOUKOKUU:
Ma 4.5: Talokokous 18.00 ->
To 7.5: Mopoilijoiden EnnakoivanAjon kurssi. Koulutus on ilmainen alueen nuorille mopon ja kevytmoottoripyörän omistajille. 17.30 ->
Pe 8.5: Poikien ilta 17.00-22.00
Ma 11.5: Nuokkarin alueen siivoustalkoot. Ahkerille siivoojille tarjolla grillailua. jne. ;)
Ke 13.5: Elokuvareissu keskustaan (leffa valitaan myöhemmin). Hinta 3 €.
Pe 22.5: GH-Turnaus! Moision kitarasankari vuodelle 2009 ratkeaa.. 18.00 ->
Su 17.5: Piknik retki ruissaloon.
Pe 29.5: Nuokkari sulkee ovet kesäloman ajaksi.
Ma 1.6: Kesäretki Särkänniemeen.
Lisätietoa tapahtumista saa ohjaajilta. Jos mielessäsi on jotain, mitä haluaisit nuokkarin puitteissa tehdä, ehdotuksia otetaan mielellään vastaan. :)
4.4.2009
Katsaus menneeseen.
Nuorisotila, missä voi viettää aikaa esimerkiksi päiväkodin tai koulun pihan sijaan, on saanut nuorilta innokkaan vastaanoton. Vuonna 2008 nuorisokortin hankki Moision nuokkarilta 81 nuorta.
Keväällä 2008 nuorisotilalla ohjaajina toimivat Mari Järvinen ja Sari Salmi. Keväällä järjestettiin mm. leivontapäiviä ja peli-iltoja, sekä kesällä retki Tampereelle särkänniemeen. Keskiviikot olivat alakouluikäisten iltoja, jolloin nuorisotila oli avoinna vain ja ainoastaan alle 12-vuotiaille.
Syksy toi tullessaan ohjaajavaihdoksia ja syyskuusta lähtien talolta löytyikin uudet ohjaajat, Jenni-Maria Leppänen ja Jesse Särs. Syksyn aikana järjestettiin leivontapäiviä, pöytäjalkapalloturnauksia, wii-iltoja, askartelua ja pikkujoulut. Alakouluikäisten keskiviikot säilyivät ohjaajien vaihdoksesta huolimatta, sekä aukioloaikoja lisättiin sunnuntaiaukioloilla.
Talven ja kevään aikana olemme käyneet keilaamassa, elokuvissa ja pitäneet leikkimielisen lumiveistoskilpailun sekä yönuokkarin. Kuun alkuvaiheessa olemme pitäneet ns. talokokouksia, missä olemme suunnitelleet tulevia tapahtumia, äänestäneet kuukausirahan käyttökohteesta (50 €) ja käyneet muita ajankohtaisia asioita läpi. Suurin osa kuukausirahoista äänestettiinkin käytettäväksi guitar heron bändisettiin, joka on ilahduttanut nuorten iltoja. Ohjaajatkin ovat saaneet osansa guitar heron biiseistä, tulevathan ne päivän aikana 20 kertaa soitetut laulut uniinkin asti! :)
3.4.2009
Yhteystiedot
Moision nuorisotila
Moision koulutie 2
20400 Turku
Nuorisotilan ohjaajat tavoittaa myös numerosta 044 907 2995 tai sähköpostitse moision.nuorisotila@turku.fi.
Nuorisotila sijaitsee koulurakennuksen päädyssä, josta sisäänkäynti pihan puolelta. Nuorisotila on avoin kaikille 7-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Nuorisotilan toimintaan osallistuminen edellyttää nuorisokortin ostamista, hinta 3,5 €/kalenterivuosi. Tutustumiskäynti on ilmainen, jonka jälkeen kortin voi hankkia mistä tahansa Turun nuorisotaloista. Lisätietoa nuorisokortista saat ohjaajilta.
Moision nuorisotilan aukioloajat:
Ma: 17.00-21.00 avoin kaikille
Ti: Suljettu
Ke: 17.00-20.00 alakoululaisten ilta,
20.00-21.00 Salivuoro yli 12-vuotiaille
To: 17.00-21.00 avoin kaikille
Pe: 17.00-22.00 avoin kaikille
La: Suljettu
Su: 13.00-16.00 vain alakoululaiset,
16.00-19.30 avoin kaikille
Alakoululaisten kotiinlähtöaika 19.00, poikkeuksena keskiviikko, jolloin 20.00.
Lisätietoja aukioloajoista ja tapahtumista saat ohjaajilta, irc-galleriasta (nick makala) sekä osoitteesta http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=84091.

Ja tämä on....
Jatkossa päivittelemme mahdollisimman ahkerasti kuulumisia tänne, myös kuvien kera heti kun kaikki nuokkarin kävijät ovat valokuvauslaput vanhemman allekirjoituksen kera palauttaneet (vinkki vinkki!).
Tätä blogia on tarkoitus pitää meidän, nuorisotilan ohjaajien sekä nuokkarin kävijöiden näköisenä, joten tulevia postauksia kannattaa odotella huumorinpilke silmäkulmassa. ;)
Kommentteja, ehdotuksia, kysymyksiä ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä, voi ja saa ja pitääkin antaa niin täällä, nuokkarilla tai vaikka irc-galleriassa, mistä nuokkarin ohjaajat löytyvät moisnuta nimimerkin takaa.